Sydämen koti

31.10.2016

Riikka Notkolan dokumenttielokuva Home of Heart on yksi tänä vuonna Viscultissa esitettävistä elokuvista. Sydämen koti on taiteellinen osa Itä-Suomen yliopiston ja Namibian yliopiston (University of Namibia) tutkimushanketta, jota rahoittaa Koneen Säätiö. Notkola kiittää tiimiään ja Koneen säätiötä tästä luottamuksesta.

Notkola on toiminut hankkeessa myös tutkijana, mutta tutkimusvälineenä on ollut elokuvakamera ja sitä kautta myös taide. Hänen työskentelynsä tavoitteena oli alusta alkaen tuoda näkyville tutkimusalueen ihmisten tunteita ja toiveita eli sitä puolta elämästä, johon tieteen keinoin on vaikeampi pureutua.

Elokuva kertoo kaupunkilaistuneiden namibialaisten kaipuusta pohjoisen maaseudulle perinteisen elämäntavan pariin. Maalta kaupunkiin suuntautuvan muuttoliikkeen lisäksi elokuvassa matkustetaan yllättäen myös Suomeen toisen päähenkilön, Rubenin isän kadonneen tyttären jalanjäljissä.

Elokuvan pääosassa nähdään Namibian pohjoisosista kotoisin olevat Ruben ja Kandina, joiden paluumatkaa kotikyliinsä seurataan elokuvassa. Rubenin valovoimainen persoonallisuus ja tarina kaipuusta yksinkertaiseen elämäntapaan pohjoisen maaseudun ”kadotettuun paratiisiin” kiehtoi Notkolaa. Näin ollen Ruben valikoitui päähenkilöksi.

Elokuvan toinen päätähti Kandina Hangula toimi aluksi Notkolan kuvausavustajana, mutta päätyi lopulta elokuvaan kiinnostavan elämäntarinansa kautta. Kandinan perhe lapsineen häädettiin kotitilalta. Kandina uskaltautui vierailemaan lapsuutensa kotitilalla ensimmäisen kerran 20 vuoteen tapahtuman jälkeen elokuvaa kuvatessa.

Notkola luottaa dokumenttielokuvaa tehdessään paljon onnellisiin sattumiin, jotka tätäkin elokuvaa kuvatessa tapahtuivat ja tulivat löydetyiksi juuri kuten hän oli toivonutkin. Luova prosessi on aina haasteellista, koska oikeita vastauksia ei ole olemassa. Namibian kuvausreissu oli Notkolalle henkilökohtaisesti rankka, sillä Suomeen oli jätettävä vuoden ikäinen esikoistytär. Lapsi oli kuitenkin tuon ajan isänsä hyvässä hoidossa kotona.

Aikaisempaa kokemustakin Notkolalla on lyhytelokuvista, jotka sijoittuvat Ugandaan ja Keniaan. Aiemmat elokuvansa Notkola oli tehnyt, kun oli vielä opiskelija Taideteollisessa korkeakoulussa. Namibia oli kuitenkin hänelle uusi tuttavuus. Notkolalla oli koko ajan saatavilla paras asiantuntemus, mikä oli upeaa. Tutkija Antti Erkkilän asiantuntemus ja käytännönapunsa olivat korvaamaton edellytys kuvausten onnistumiselle.

Luova prosessi on aina erilainen kuin edeltäjänsä. Notkola on syvästi kiitollinen, että sai mahdollisuuden tehdä tämän elokuvan. Kokemus oli kokonaisuudessaan hyvä. Hän sai prosessin aikana uusia ja toivottavasti myös elämänmittaisia ystäviä sekä Namibiasta, että Suomesta.