Tekstiilitehdas. Kansallinen valtatie 206. Portugalin pohjoisosa, River Ave Valley. Etsiessäni henkilökohtaisia koulukokemuksia löysin tehtaan joka ei koskaan hiljene sekä siellä työskentelevien ihmisten arjen ja rutiinit. Elokuva esittelee 80 vuotta vanhan 1200 työntekijän tekstiilitehtaan, jonka tuotannosta 80% menee vientiin. Oliveiran perheen yhä omistama tehdas tuottaa korkealaatuisia tekstiilejä Armanille ja Hugo Bossille. Seuraamme työntekijöiden elämää valtavien koneiden keskellä ja kuulemme heidän kokemuksiaan ammatista ja koulutuksesta.
Catarina Alves Costa, elokuvantekijä ja antropologi, syntynyt 1967, Sosiaaliantropologian kanditaatin tutkinto ISCTE yliopistosta Lissabonissa 1990 ja visuaalisen antropologian maisterin tutkinto Manchesterin yliopisto Granada Centrestä 1992. Vuodesta 1997 hän on opettanut visuaalista antropologiaa ja dokumenttielokuvaa F.C.S.H, Nova yliopistossa Lissabonissa. Hän oli myös mukana perustamassa Laranja Azul –tuotantoyhtiötä, jossa hän työskentelee luovien dokumenttien ohjaajana ja tuottajana. 1995-2000 hän työskenteli Kansallisen etnologisen museon filmiarkistossa tutkijana ja näyttelytuottajana.


Ohjaaja: Catarina Alves Costa
Tuotanto: Laranja Azul
Kesto: 60 min
Maa:Portugal, 2008