TONI TIKKANEN

LEIKKAAMISPROSESSIN TYÖVAIHEET

THURSDAY 26.10. at 14:30

Työpajassa tarkastellaan dokumenttisarjan jakson, musiikkivideon ja pitkän elokuvan leikkaamisprosessin työvaiheita käsikirjoituksesta valmiiksi teokseksi ja kuinka teos muuttuu matkan varrella. Käydään myös läpi esimerkkejä, kuinka leikkaajan tekemät erilaiset valinnat vaikuttavat kerrontaan.

Toni Tikkanen (s. 1984) on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun viestinnän linjalta (kuva- ja valoilmaisu) vuonna 2009 medianomiksi valmistunut leikkaaja, joka toimii toisinaan myös ohjaajana ja käsikirjoittajana.

Hän on käsikirjoittanut ja leikannut Arman Alizadin dokumenttisarjoja Pohjantähden alla ja Pahan jälkeen, ohjannut palkitun lyhytelokuvan The Silent, toiminut leikkaajana pitkissä elokuvissa (Sodankylän elokuvajuhlilla 2017 ensi-iltansa saanut Viraali), kymmenissä musiikkivideoissa (Ville Valo, Bullet for My Valentine & Antti Tuisku) sekä useissa televisiosarjoissa (Venla-palkittu Vain elämää).