Kymmenen miljoonan asukkaan Kinshasa on epäonnistuneen valtion - Kongon demokraattisen tasavallan - rapistuva pääkaupunki. Kuten vanhemman sukupolven Kinoisit kertovat, käsitteestä ”Kin-la-belle” (kaunis Kinshasa) on tullut viidessätoista vuodessa ”Kin-la-poubelle” (roskaämpäri Kinshasa). Siitä huolimatta kaupunki huokuu yhä huomattavaa energiaa, jonka ensisijainen esiintymismuoto on musiikki. La Danse de Jupiter vie katsojan piristävälle matkalle läpi Kinshasan gettojen tapaamaan muusikoita, jotka taistelevat esille kaaoksen keskeltä: räppäreitä, vammautuneita blues-miehiä, tarinankertojia, katulapsia, soittimien keksijöitä ja ”ndombolo”- muusikoita. Heidän silkka lahjakkuutensa, energiansa ja huumorintajunsa ahdingon keskellä herättää kunnioitusta ja ihailua. Yksi heistä on Jupiter, ”Okwess International” - bändin karismaattinen johtaja. Hän on ”Don Quijote” – tyyppi, joka kuvailee kaupunkiansa ja pitkää taisteluaan ulos getosta musiikkinsa avulla. Viimeisen 20 vuoden ajan hän on jalostanut musiikillista tyyliään, ammentaen maan rytmien ja melodioiden valtavasta rikkaudesta. ”Kongossa on 450 etnistä ryhmää ja tuhansia hyödyntämättömiä musiikillisia resursseja. Nukumme rahapatjalla mutta näemme silti nälkää!”
Renaud Barret on graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Hän ja Florent de La Tullaye ovat kiinnostuneita Afrikan kaupunkien urbaaneista kulttuureista. Työstäessään dokumenttia, elokuvantekijät tuottivat levyjä tapaamilleen muusikoille, tavoitteenaan esitellä uusia kykyjä ja kehittää yhteistyötä afrikkalaisten tuottajien kanssa. ”La Danse de Jupiter” on Barretin ensimmäinen elokuva. Florent de La Tullaye on valokuvajournalisti. Hän on saanut “Fondation de France” – apurahan ja taiteilija-asunnon Moskovasta (myöntänyt AFAA-Villa Médicis). Hän tuottaa ja ohjaa projektinsa itse Renaud Barretin kanssa. Tämä on myös hänen ensimmäinen elokuvansa.

Ohjaus: Florent De La Tullaye, Renaud Barret
Kesto: 52 min.
Ranska / Democratic Republic of the Congo, 2005