B.A.T.A.M.

B.A.T.A.M. tarkastelee kahden naisen täysin erilaiset tarinat rinnakkain. Nuori tehdastyöläinen Wati ja prostituoitu Dewi elävät molemmat dramaattisten muutosten aikaa Indonesian Batam-saarella, Singaporen kupeessa. Tällä vapaakauppa-alueella tehtaiden muodostama virallinen ja prostituutioon perustuva epävirallinen talous ovat yhdessä nostaneet Batamin väkiluvun 3000:sta 700000:nteen. Toisistaan poikkeavien talouksien ollessa riippuvaisia naistyövoimasta, näiden kahden naisen kokemukset tuovat esiin keinoja, joilla monikansallinen kapitalismi ja muuttoliike vaikuttavat globalisaation varjossa.

Johan Lindquist

Johan Lindquist valmistui kulttuuriantropologian kandidaatiksi Uppsalan yliopistosta vuonna 1994 ja sosiaaliantropologian tohtoriksi Tukholman yliopistosta vuonna 2002. Lindquist on vieraillut Harvardin yliopistossa vuosina 1996-1997, 1999-2000 ja kevään 2002 aikana, sekä Cornellin yliopistossa vuosina 2003-2004. Vuosien 2002 ja 2006 välillä hän on toiminut SSAAPS:ssa (Swedish School of Advanced Asia Pacific Studies). Lindquistin ensisijaisia tutkimuskohteita ovat yhteydet globalisaation ja maahanmuuton välillä, sekä lääketieteellinen antropologia. Hänen maantieteellinen fokuksensa on Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa. Lindquistin väitöskirja ”The Anxieties of Mobility: Development, Migration, and Tourism in the Indonesian Borderlands” käsittelee ylikansallista kasvukolmiota, joka sitoo yhteen Singaporen, Johorin maakunnan Malesiassa ja Batamin saaren Indonesiassa. Väitöskirja keskittyy maahanmuuttajien läpikulkevien turistien elämään nopeasti kehittyvällä alueella. Osana tätä projektia, Lindquist on hiljattain saanut valmiiksi dokumentin Batamin maahanmuuttajien elämästä yhdessä elokuvantekijöiden Per Erikssonin ja Liam Dalzellin kanssa.

Liam Dalzell

Liam Dalzell syntyi Medakissa, Intiassa, ja muutti teini-ikäisenä Irlantiin ja sieltä Yhdysvaltoihin vuonna 1995. Hän opiskeli filosofiaa Trinityssä, Dublinissa, ja New Yorkin yliopistossa. Hän työskenteli akateemisten julkaisujen alalla useita vuosia, editoiden filosofian ja uskonnon kirjoja, sekä klassikoita. Liam lähti New Yorkista dokumenttielokuvan koulutusohjelmaan Stanfordin yliopistossa, mistä hän valmistui vuonan 2004. Hänen lopputyönsä, ”Punjabi Cab”, tarkastelee sikh-amerikkalaisia taksikuskeja ja heidän suhtautumistaan 9.11.2001 jälkeiseen vihamielisyyteen. Dokumenttia on esitetty monilla yhdysvaltalaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, televisiossa, sitä on myös levittänyt ”Center for Asian American Media”. Valmistumisensa jälkeen Liam on hankkinut elantonsa freelance – elokuvaajana San Franciscon Bay-alueella, omien projektiensa ohella.

Per-Erik Eriksson

Per Erik Eriksson hankki ensimmäisen videokameransa vuonna 1994 työskennellessään Ruotsin kansallisen radion ulkomaantoimittajana Kiinassa. Siitä lähtien hän on tuottanut, ohjannut ja kuvannut dokumentteja ja etnografisia videoita Kaakkois-Aasiassa Harvardin yliopistolle ja luonnonhistorian museolle. Vuonna 2003 Eriksson valmistui maisteriksi Stanfordin Yliopistosta (Dokumenttielokuva ja –video). Siellä hän teki dokumentin ”Propane Rain”, joka oli ehdolla ”Golden Gate” – palkinnon saajaksi San Franciscon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. San Franciscossa Eriksson työskenteli eräälle TV-yhtiölle videokuvaajana ja äänimiehenä Emmy-palkinnon voittaneessa TV-sarjassa ”Spark”. Eriksson on voittanut useita palkintoja leikkaajana ja videokuvaajana, mm. kaksi Telly-palkintoa ja kaksi WorldFest Remi – palkintoa (2004-2005) työstään useissa kaapeli-TV-ohjelmissa. Professorina SouthEastern – yliopistossa Eriksson on ollut Emmy-palkintojakin voittaneiden opiskelijatöiden valvojana. Useita Erikssonin dokumentteja on esitetty paikallisilla PBS-kanavilla.



Ohjaajat, tuottajat ja leikkaajat: Liam Dalzell, Per-Erik Eriksson, Johan Lindquist

Kuvaus: Per Erik Eriksson

Kesto: 33 min.

Ruotsi / Indonesia, 2005