Viscult 2006 valmis!
12.9.2006
Kuudes kansainvälinen visuaalisen kulttuurin festivaali 27.9.-1.10.2006 elokuvateatterikeskus Tapiossa
www.viscult.net
Viscult 2006-festivaalin pääteemana on ”Urban Life / kaupunki-ihminen”. Ohjelmisto koostuu etnografisista, antropologisista ja dokumenttielokuvista. Pääteeman sisältämiä aiheita ovat mm. kierrätys, musiikki, naisen asema, lapset kaupunkiympäristössä ja kansalaistoiminta.
Festivaalin ohjelma on valmis ja internet-sivut on päivitetty. Ohjelma sisältää 33 elokuvaa ja lisäksi erikoisnäytöksenä esitetään Lasse Naukkarisen uusi dokumentti, ”Paanajärven Anni”, jonka ohjaaja itse esittelee. Elokuvia on kaikista maanosista (lukuun ottamatta Etelämannerta), yhteensä 25 maasta.
Perinteisesti etnografinen ja antropologinen elokuva on keskittynyt maaseutualueisiin ja alkuperäiskansoihin. Tarkoituksenamme on esittää elokuvia kaupunkielämästä, kaikesta urbaanin ympäristön luomista ilmiöistä kuten alakulttuureista, monikulttuurisuudesta, ristiriidoista ja yhteisöllisyydestä, samoin kuin kaupungin suhteesta maaseutuun.
Visuaalisen kulttuurin festivaali on tapahtuma, jossa suurin osa elokuvien tekijöistä on paikalla esittelemässä elokuviaan. Elokuvat ja keskustelut lähetetään Internetin kautta suorina lähetyksinä ympäri maailmaa. Tämä tarjoaa elokuvien tekijöille ja tuottajille aivan uuden ulottuvuuden markkinoida elokuviaan maailmanlaajuisesti. Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu festivaalin yhteistyökumppanina mahdollistaa tämän elokuvafestivaaleille ainutlaatuisen näkyvyyden. Festivaaliin kuuluva luentosarja toteutetaan yhteistyössä Joensuun yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitoksen kanssa.
Uusina yhteistyökumppaneina tänä vuonna ovat Pohjois-Karjalan museo ja Viron kansallismuseo Tartossa. Tämän yhteistyön tuloksena Pohjois-Karjalan museon tiloissa järjestetään yhden Viron 1900-luvun alun merkittävimmän valokuvaajan, Johannes Pääsuken, valokuvanäyttely samanaikaisesti festivaalin kanssa.
Elokuvat valinneeseen festivaaliraatiin kuuluivat tuottaja Pertti Veijalainen Illume Oy:stä, Joensuun yliopiston dosentti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran erikoistutkija Jyrki Pöysä, Joensuun yliopiston naistutkimuksen professori Kaija Heikkinen, Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman tuotannon opettaja, elokuvaaja Bernice Luhulima ja Pohjois-Karjalan alueellisen elokuvayhdistyksen elokuvasihteeri Pekka Silvennoinen.
Tapahtumaa tukevat edellä mainittujen yhteistyökumppaneiden lisäksi opetusministeriö, AVEK, valtion elokuvataidetoimikunta, Joensuun kaupunki, Joensuun yliopisto sekä paikalliset yritykset.
Lipputiedot, ohjelma ja elokuvat löytyvät festivaalin internet-sivuilta www.viscult.net
TERVETULOA!
Arkistoon