Kaikki esitykset klo 16.30 Elokuvateatterikeskus Tapiossa
Liput 5€
Kausikortti 20€
29.2. Kalevanlanpäivän erikoisnäytös: Findie – Hikeä, Tekoverta ja Kyyneliä
2012.Teemu Lindholm. 58 min.
Findie - Hikeä, Tekoverta ja Kyyneliä –dokumentti kartoittaa suomalaisen omaehtoisen elokuvan tekemisen tilaa vuonna 2011. Millaista on tehdä elokuvia salamavalojen toisella puolella? Ketkä näitä leffoja tekevät ja mitä he ajattelevat tekemisistään? Voiko oman tekemisen kautta oppia ammattilaiseksi? Mikä tekee ammattilaisen? Haastatteluiden lisäksi dokumentissa nähdään katkelmia omaehtoisista elokuvista.
Dokumentissa esiintyvät mm. Samuli Torssonen, Ville Lähde & Matti Kuusniemi, Miro Laiho, Saara Konttinen, Miika Ullakko, Joona Louhivuori, Miikka Haleyi & Henri Huttunen, Ismo Kiesiläinen sekä Aki Tulikari.
14.3. Kerjäläiselokuva
2011. Hanna Myalett. 98 min.
Maahan polvistunut romanikerjäläinen aiheuttaa voimakkaita tunteita: syyllisyyttä, raivoa, sympatiaa ja turhautumista. Suurin osa ihmisistä kävelee ohi, mutta aina on myös ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Elokuvassa ohjaaja seuraa Romanian romanikerjäläisten ja suomalaisten kohtaamisia ja joutuu kyseenalaistamaan käsityksensä auttamisesta yhä uudestaan.
28.3. Their Daily Bread & Shoplifting
Their Daily Bread
2007. Ilkka Ruohonen. 44 min.
Elokuvassa tarkastellaan meidän jokapäiväisen leipämme jokapäiväisyyttä leivän näkökulmasta. Kuvajatkumo avaa antropologisia ja kulttuurisia näköaloja leivän asemasta vääriä hiilihydraatteja kammoksuvassa suomalaisessa Euro-kulttuurissa.
Elokuvassa kuljetaan kroonikkosairaalan käytävillä leivän perässä ja samalla rakentuu työläisantropologinen visio siitä, miten ylityöllistetty sairaalahenkilökunta hankkii jokapäiväisen leipänsä.
Shoplifting
2009. Ilkka Ruohonen. 37 min.
Myymälävarkauksissa tiivistyvät yhteiskunnan vallitsevat arvot. Suomessa myymälävarkaudet aiheuttivat vähittäiskaupalle vajaan 400 miljoonan euron vahingot viime vuonna. Elokuvassa seurataan varkaustilastoihin kyllästyneen kauppiaan toimia, mutta tarkastellaan myös myymälävarkauksien tarjoamaa vaihtoehtotalouden mahdollisuutta. Elokuva on antropologis-sosiologinen analyysi myymälävarkauksien monimuotoisesta maailmasta.
11.4. Our Family
2007. K.P. Jayasankar & Anjali Monteiro. 56 min.
Intian Tamilnaduun sijoittuva ‘Our Family’ kietoo yhteen Pritham K. Chakravarthyn ’Nirvanam’-sooloperformanssin ja kolmen sukupolven perheen transsukupuolisia naisia. Adoption yhdistämät Aasha, Seetha ja Dhana kuuluvat Aravani-yhteisöön.
Elokuva peilaa heidän ’normaaliuttaan’ Prithamin tummasävyiseen ja vahvaan tarinaan. Nirvanam (vapautuminen) viittaa miehen ruumiista vapautumiseen ja naiseksi muuttumiseen. Tarina seuraa myrskyisää matkaa kohti uudelleenrakennettua itseyttä, matkaa jonka täyttävät väkivalta, hyväksikäyttö, läheisyys ja rohkeus. ’Toiseksi’ tulemisen kivut, nautinnot ja ongelmat muodostavat elokuvan rungon.
Ei suomenkielistä tekstitystä.
25.4. Finnsurf
2011. Aleksi Raij. 52.
Glassy waves, swaying palm trees, shorts and bikinis, a careless lifestyle somewhere exotic and warm. These are the visions that spring to mind when you dream of surfing. But what if that dream took place in Finland?
Now it's snowing and you’re covered with frost. Temperatures are already below zero without the 30 m/s wind whipping at you from across the shore. Even the seawater is close to freezing. It’s dark, it’s cold, it’s miserable. And just then, a man in a 6mm wetsuit comes charging through the storm and disappears into the roaring waves. What the…?
FinnSurf is the world’s first Finnish surf film. Told through the lives of five Finnish surfers, it’s more than a surfing documentary, it’s a story of true love and that intense, overwhelming passion we all feel for what lights our fire in the coldest of places.
FinnSurf is about leaving boredom, fear, and regrets behind in order to find tranquillity, harmony, and fulfilment. It’s about a world where life is your dream and your dream is lived every day—no matter where it takes place.
