» 2007
» 2006
» 2005
» 2004

KAVA:n Joensuun syksyn 2011 elokuvaohjelmisto
29.9.2011

 

SELLAISTA ON ELÄMÄ – RIKOKSISTA RAKKAUTEEN

Elokuva-arkiston Joensuun syyssarjassa nähdään koko elämän kirjo. Sarjan mukana matkustetaan 1600-luvun noitaoikeudenkäynneistä 1990-luvun Talebanin hallitsemaan Afganistaniin elämän valoisimpia puolia unohtamatta.

Sarjan ensimmäinen elokuva nähdään tuttuun tapaan lokakuun ensimmäisenä maanantaina. Sarjan avaa mm. Bond-elokuvien ohjaajana meritoituneen Lewis Gilbertin Pygmalion-versio Tunnit Ritan kanssa. Elokuvan pääosassa esiintyy Michael Caine, jonka kanssa ohjaaja oli tehnyt yhteistyötä jo Alfie-elokuvan yhteydessä 1966.

Sarja jatkuu ranskalaisittain Guédiguianin romance populairen hengessä tehdyllä elokuvalla Marius ja Jeannette, jonka jälkeen vuorossa on Corneaun napakka Jim Thompson -filmatisointi Piru perii omansa. Sautetin elokuva Sellaista on elämä kuvaa ohitse vilahtavaa elämää kuolevan miehen silmin.

Sarja jatkuu mustan huumorin ja hersyvien assosiaatioiden mestarin Dušan Makavejevin Zola-mukaelmassa Yhden rakkaudenyön tähden, jonka jälkeen sukelletaan Cinemaren hengessä rikos- ja kauhuelokuviin. Ensin on vuorossa Jean-Paul Belmondon tähdittämä murhaajajahti Pelko kaupungin yllä, jonka jälkeen on vuorossa komediaohjaaja Risin onnistunut vierailu kauhun pariin elokuvan Muukalaisia Venetsiassa myötä.

Sarjan varhaisin elokuva on Tanskan varhaisen mestariohjaajan Dreyerin 1600-luvun noitavainoista kertova, mutta samalla vahvasti tekoaikaansa (Saksan miehittämä Tanska 1942) heijasteleva Vihan päivä.

Sarjan lopuksi matkustetaan Euroopasta Kuubaan ja Afganistaniin. Pérezin absurdi Elämä on yhtä vihellystä sijoittuu Havannaan, jossa seurataan kolmen onnea tavoittelevan kuubalaisen tarinoita. Sarja päättyy elokuvaan Kandahar – aurinko kuun takana, joka kertoo Talebanin hallitsemasta Afganistanista, jossa toivo on melkein kuollut.

 

Lisätietoja:

Kai Sormunen

p.0407213466

kai.sormunen@gmail.com

Dokumenttiklubin syksy 2011 ohjelma
29.9.2011

Dokumenttiklubin syyskaudella tarjoillaan tuhti kattaus

 

 

Joensuun dokumenttiklubin syyskausi käynnistyy 5.10. Peter von Baghin Juhani Aho -dokumentilla Lastuja. Viscultin Helmiä -ohjelmapaikalla nähdään tällä kertaa kolme tyylikästä elokuvaa festivaalin nuoremman kaartin ohjaajilta.

 

Marraskuussa esitetään Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen kokeellinen mielisairaaladokumentti People in White ja syyskauden päättää Seppo Rustaniuksen elokuvien tuplanäytös.

Manhattan Short Film Festival
16.9.2011
Yleisö yli 200:sta kaupungista ja kuudesta maanosasta
Yhdistyy yhdeksi viikoksi, yhtä tarkoitusta varten…
Arvostellakseen 10 finalistia
13. kerran järjestettävillä
MANHATTAN SHORT -elokuvafestivaaleilla
Joensuu, Suomi
Sinä olet tuomari!
Hopetähden syyskausi alkaa
14.9.2011

Syksy tuli kuin varkain ja ensimmäinen Hopeatähti -esitys on jo ihan ovella!

Syyskausi käynnistyy Aki Kaurismäen palkitulla ensi-iltaelokuvalla LE HAVRE. Elokuva kertoo
kengänkiillottajasta, joka yrittää pelastaa Iaittomana siirtolaisena Afrikasta tulleen lapsen
ranskalaisessa Le Havren satamakaupungissa.

Lokakuun alussa nähdään Mika Kaurimäen dokumenttielokuva MAMA AFRICA, joka kertoo
poikkeuksellisen lahjakkaasta ja karismaattisesta eteläafrikkalaisesta muusikosta ja
ihmisoikeustaistelijasta Miriam Makebasta (1932-2008).

MISSÄ KULJIMME KERRAN on Kjell Westön Finlandia-palkittuun menestysromaaniin perustuva
elokuva ihmisyydestä ja rakkaudesta kansakunnan myllerrysten keskellä. Elokuvan Suomen ensiilta on 28.10., mutta Hopeatähden katsojat pääsevät näkemään elokuvan jo ennakkoon 26.10.

Koskettava, huumorilla ja toivolla höystetty PIIAT on ajaton ja universaali tarina rohkeudesta ylittää
rajoja ja luoda muutosta. Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin perustuva elokuva
nähdään marraskuun puolessa välissä.

Syyskauden päättää PÄIVÄNI MARGUERITTEN KANSSA, joka on sykähdyttävä ranskalaisdraama
ystävyydestä, kirjallisuudesta ja elämän pienistä suurista hetkistä.

Ranskalaisen elokuvan viikko kasvatti jälleen suosiotaan
28.3.2011
Elokuvateatterikeskus Tapiossa 22.-26.3. järjestetty ranskalaisen elokuvan viikko keräsi viidellä elokuvalla yhteensä 752 katsojaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Elokuvat olivat laadukkaita ja kiinnostavia, katsojien palaute oli todella positiivista. Viime viikolla vietettiin myös rasisminvastaista viikkoa, mikä sopi hyvin yhteen elokuvissa käsiteltyjen teemojen kanssa.

Ensi keväänä elokuvaviikko omistetaan ranskalaiselle komedialle.

Ranskalaisen elokuvan viikko 22.-26.3.
4.3.2011
20. maaliskuuta vietetään ympäri maailmaa kansainvälistä ranskan kielen ja ranskankielisen kulttuurin eli frankofonian päivää. Päivän kunniaksi järjestetään monenlaisia kulttuuritapahtumia eri puolilla maailmaa. Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ja Joensuun suomalais-ranskalainen yhdistys yhteistyökumppaneineen järjestävät 22.-26.3. Elokuvateatterikeskus Tapiossa ranskalaisen elokuvan viikon.

Kalevalanpäivää juhlitaan elokuvanäytöksin jo 11. kertaa
9.2.2011
Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys järjestää Kalevalanpäivän kunniaksi kaksi elokuvanäytöstä. Aamupäivän koululaisnäytöksessä nähdään Risto Räppääjä ja Polkupyörävaras. Aikuisyleisölle esitetään alkuillasta tangodokumentti Prisoners of the Ground.

ELOKUVA-ARKISTOSSA BLAXPLOITAATION TYYLIKÄS HELMI
3.2.2011
KAVA:n Joensuun arkistosarja käynnistyy 7.2. Pasolinen Pummilla. Lisäksi kevään mittaan nähdään mm. äärimmäisen tyylikäs Superfly – alamaailman kuningas.

Joensuun dokumenttiklubin kevät
1.2.2011

Joensuun dokumenttiklubin kevätkausi käynnistyy 3. helmikuuta Markku Tuurnan elokuvalla Salla, selling the silence. Salla on elokuva yrittämisestä, toiveista ja mahdollisuuksista Lapin kairoilla.

Kalevalanpäivänä nähdään suomalaista mielenmaisemaa ja tangoa tutkiskeleva elokuva Prisoners of the Ground. Maaliskuussa klubi tuo yhteistyössä sateenkaaritapahtuma Hohdon kanssa Brasialialaisten transihmisten elämää kuvaavan kokeellisen dokumentin Transfiction. Huhtikuussa ohjelmassa on Jouko Aaltosen Jatsista ja Stalinin keskitysleireistä kertova Hengenpelastaja ja toukokuussa sukelletaan maahanmuuttajanuorten arkeen elokuvassa Leikkipuisto.

ELOKUVAKERHO HOPEATÄHDEN KEVÄT 2011
18.1.2011
Suomen ensimmäinen eläkeläisille suunnattu elokuvakerho Hopeatähti jatkaa menestyksen tiellä. Kevään 2011 ohjelma on valmis.